Aihearkisto: kommentit

Lakiluonnos ASP-säästämisen aloittamisesta 15-vuotiaana

ASP-järjestelmää ollaan uudistamassa. Tuoreessa luonnoksessa hallituksen esitykseksi laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 §:n muuttamisesta esitetään, että 15 vuotta täyttäneetkin voisivat ryhtyä asuntosäästäjiksi silloin kun säästettävät varat ovat omalla työllä ansaittuja. Ajatuksena on parantaa nuorten asemaa asuntomarkkinoilla. Mutta voiko ASP-säästämisen aloittamisesta varhain olla joissain tapauksissa nuorelle itselleen haittaa nykyisin ASP-säästämisen ehdoin, jos hän säästää asuntoa varten pidemmän aikaa? Lakiluonnoksessa kerrotaan lakiuudistuksen taustalla olevan pyrkimyksen edistää nuorten mahdollisuutta jo hyvissä ajoin varautua tulevan ensimmäisen asuntonsa rahoittamiseen sekä edistää pitkäaikaista asuntosäästämistä:

”…nuori voisi jo hyvissä ajoin varautua tulevan ensimmäisen omistusasuntonsa rahoittamiseen.”

”…järjestelmällä pyritään edistämään nimenomaan omatoimista ja pitkäaikaista asuntosäästämistä. Jos nuori pystyy tällaiseen säästämiseen, sujuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä lainanhoitokin sitten ongelmitta.”

Lakiluonnoksen perusteluosassa esitellään sitä, kuinka ASP-järjestelmä mahdollistaisi nuorille säästämisen edellytysten ja tulojensa mukaisesti, koska ASP-järjestelmässä voi varsin vapaasti päättää säästettävät summat, ja jättää talletuseriä halutessaan väliinkin:

”Kun ASP-tili avataan, sopivat pankki ja asiakas talletuserien määrästä ja suuruudesta. ASP-tilille tulee tallettaa vähintään kahdeksana kalenterivuosineljänneksenä 150 – 3 000 euroa. Talletuserien määrää ja suuruutta voidaan talletusaikana muuttaa ja voidaan myös sopia, että talletuserä- tai eriä jätetään väliin. Koska nuorten tulot voivat vaihdella paljonkin, tällainen ASP-järjestelmän joustavuus mahdollistaa sen, että nuori voisi säästää ASP-tilille kulloinkin omien edellytystensä ja tulojensa mukaisesti.”

Nykyisen lakiluonnoksen perusteluosasta on jäänyt kertomatta yksi hyvin olennainen asia. Vaikka ASP-talletuksia voi tehdä joustavasti, ja kannustamaan useamman vuoden säästämistä, ASP-laissa on myös takarajakannustin, joka kannustaa siihen, että ASP-säästämistä ei kannata aloittaa selvästi yli viittä vuotta asunnonostoa ennen. Saman säännön johdosta talletuserien ASP-tilille kannattaa olla niin suuret, että reilussa viidessä vuodessa asunnonosto olisi mahdollista.  ASP-lain 7.1 §:ssä on nimittäin säädetty, että pankki maksaa lisäkorkoa vain tietyn säästöajan osalta. Lain mukaan:

rahalaitos suorittaa talletukselle tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä kalenterivuodelta lisäkorkoa”.

Sen jälkeiseltä ajalta lisäkorkoa ei kerry. Asia voi olla merkityksellinen etenkin juuri nuorten kannalta, koska heillä ei välttämättä ole edellytyksiä säästää kovin suuria talletuseriä käyttäen. Alle 18-vuotiaat saavat tallettaa ASP-tilille lakiluonnoksen mukaan vain ansiotulojaan, ja harvalla alle 18-vuotiaalla säästettävissä olevat ansiotulot ovat kovin korkeita. Tästä seuraa se, että mahdollisesti aika moni nuori saattaisi kohdata sen tilanteen, että riittävät säästöt eivät ole kasassa eikä asunnon osto ole mahdollista ASP-säästämisen aloittamisesta seuraavan viidennen vuoden loppuun mennessä, johon lisäkoron maksu kuitenkin jo päättyy.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Havainnollistan asiaa kuvitteellisella esimerkillä. Nuori 15-vuotias nuori ASP-tallettaja aloittaa säästämisen joulukuun lopussa vuonna X tallettaen 150 euroa, ja jatkaa säästämistä joustavasti ja rauhalliseen tahtiin keskimäärin 300 euron vuosittaisin talletuksin reilun 5 vuoden ajan aina vuoden loppuun asti. 20-vuotiaana hänellä on säästöjä kasassa yhteensä 1650 euroa. Tämän jälkeen hän alkaa alkaa tehdä osa-aikatyötä opiskelun ohessa ja jatkaa säästämistä 1000 eurolla per vuosineljännes (4000 euroa per vuosi) seuraavien viiden vuoden ajan, kunnes 25-vuotiaana saa vakituisen työpaikan ja ostaa asunnon. Kasassa on 21650 euroa, jolla hän rahoittaa omarahoitusosuutensa asuntoon. Hän selvittää tällöin, paljonko korkoa on yhteensä 10 vuodessa keskimäärin kertynyt. Tällaisen nuorena 15-vuotiaana ASP-säästämisen aloittaneen saama kokonaiskorko ASP-säästöilleen on lähellä 1 prosenttia, vaikka sopimus olisi tehty parhain mahdollisin ehdoin 1 prosentin peruskorolla ja 4 prosentin lisäkorolla. Joka vuodelta on kyllä juossut 1 prosentin veroton peruskorko, mutta viimeisen viiden vuoden aikana säästetty 20 000 euron summa on koko ajan ollut lisäkorotonta, koska lisäkoron juokseminen lakkasi sopimusehtojen mukaan 20-vuotiaana. Myös aiemmin säästetyn 1650 euron osalta lisäkoron kertyminen on lakannut 5 vuotta sitten. Sille ehti kertyä lisäkorkoa joustavasta säästötavasta johtuen vain noin 160 euroa. Jos hän olisi aloittanut säästämisen vasta 20-vuotiaana, olisi lisäkorkoa kertynyt 20 000 euroa säästämällä samoilla ehdoilla viimeisen 5 vuoden aikana yhteensä noin 2210 euroa.

15-vuotiaana ASP-tallettamisen aloittanut saisi siis esimerkkitapauksessa noin 2050 euroa vähemmän lisäkorkoa kuin 20-vuotiaana ASP-tallettamisen aloittanut ja kuitenkin yhtä lailla 25-vuotiaana ensiannon ostava, vaikka molemmat ovat 20 vuoden ikävuoden jälkeen säästäneet täsmälleen yhtä paljon rahaa ASP-tilille. Esimerkkitapauksessa 15-vuotias siis menettäisi huomattavan määrän tuottoja, jos hän aloittaisi säästämisen joustavasti ja pienehköin talletuserin jo 15-vuotiaana, mutta hankkii asunnon vasta 25-vuotiaana.

Esimerkkitapauksessa tosin ASP-tallettajan kannalta olisi ollut järkevää esim. 20-vuoden iän tienoilla purkaa 15-vuotiaana tehty ASP-sopimus (saaden 1 prosentin koron sopimuksen purun yhteydessä talletuksilleen) ja tehdä tilalle  uusi ASP-sopimus (vaikka heti edellisen sopimuksen purun jälkeen), jonne olisi heti uuden sopimuksen solmimisen myötä sijoittanut mahdollisimman suuren potin edellisen sopimuksessa kertyneistä varoista (talletusten sallittu enimmäismäärä on 3000 euroa per kvartaali). Lisäkoron kertymisen reilun viiden vuoden määräajat alkaisivat nimittäin aiemman ASP-sopimuksen lakkauttamisen ja uuden ASP-sopimuksen solmimisen myötä alusta.

Ekokaupungeista ja mittareista

Viimeisen kuukauden aikana monien suomalaisten medioiden palstoilla on keskusteltu siitä, millainen kaupunkirakenne on ekotehokas. Tämän kertainen keskustelu lähti liikkeelle Ottelinin, Heinosen ja Junnilan julkaisemasta tutkimuksesta. Tai oikeastaan julkinen keskustelu lähti liikkeelle STT:n ja Helsingin Sanomien asiaa koskevista uutisoinneista. Ottelinin, Heinosen ja Junnilan artikkelissa esitettiin, että uusien asuntojen hiilijalanjälki on vanhoja pienempi. Julkisen keskustelun herätti se  tutkijoiden esittämä tulos, että urbaaneilla keskusta-alueilla asuvilla hiilijalanjälki saattaisi olla jopa suurempi kuin kauempana keskustasta asuvilla. Tulos oli saatu pyrkimällä huomioimaan paitsi asuntoihin liittyvää hiilijalanjälkeä, myös niiden asukkaiden elämäntavoista seuraavaa hiilijalanjälkeä. En tässä kirjoituksessa aio tarkastella tarkemmin tuon tutkimuksen yksityiskohtia, vaan tarkastelen uusinta paljon näkyvyyttä saanutta keskustelupuheenvuoroa, joka aiheeseen liittyen on julkaistu.

Toimittaja Pasi Toiviainen on kirjoittanut YLE:n Internet-sivujen etusivulla paljon näkyvyyttä saaneen artikkelin ”Myytti tiiviistä ekokaupungista – eli kertomus siitä miten ajatusharhasta tuli vallitseva totuus”. Siinä hän vuorostaan kritisoi väitteitä, joiden mukaan kaupunkirakenteen tiivistäminen olisi tie ekologisuuteen. Erityisesti kritiikin kohteena ovat Petern Newmanin ja Jeff Kenworthyn väitteet. Tai ainakin toimittajan tulkinnat niistä siltä osin kuin mitä kyseiset kirjoittajat ovat kirjoittaneet yli 20 vuotta sitten. Newman ja Kenworthy ovat olleet senkin jälkeen aktiivisia julkaisijoita (ks. esim. heidän vuonna 2014 julkaistu tutkimuksensa 26 kaupungin autoriippuvuuden kehityksestä vuosina 1960-2000) ja myös joiltain osin muuttaneet näkemyksiään maailman muuttuessa. Itse asiassa Newmanin ja Kenworthyn uusin kirja ”The End of Automobile Dependence: How Cities are Mowing Beyond Car-Based Planning” on julkaistu juuri hiljattain elokuussa 2015. Siinä he käsittelevät sitä, miten suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon se, että yksityisautojen rooli on saavuttanut huippunsa, ja että yksityisautoilun osuus kaupungeissa jatkossa vähenee, ja muiden liikkumismuotojen (kuten pyöräilyn) rooli kasvaa.

Toiviaisen esittää johtopäätöksenään mm. seuraavaa:

Minun käsittääkseni uudet tulokset nimenomaan korostavat sitä, että rakennetulle ympäristölle on aivan tolkuttoman vaikeaa ellei mahdotonta luoda järjellisiä, kaikenkattavia ympäristömittareita. Asukkaiden ilmastopäästöjen muodostumisessa kun on kyse pitkälti elämäntavasta, ja tosiasia on, että yhtä hyvin niin kaupungissa kuin maallakin voidaan elää sangen ekologista elämää tai aivan täydellisen epäekologista elämää. Siksi päästöihin pitäisikin ensisijaisesti pystyä puuttumaan jollakin aivan muulla tavalla – kuten esimerkiksi hiiliverolla tai jollakin muulla taloudellisella ohjauskeinolla.

Jos yhdellä mittarilla koitetaan seurata kovin monenlaisia asioita samaan aikaan, lopputulosta on hankala hahmottaa. Siksi on usein parempi olla monta mittaria kuin vain yksi, jolla koitettaisiin kattaa kerralla kaikki. Kohdassa Toiviainen kritisoi Green Building Council Finlandin asiantuntijoiden ehdotusta siitä, että pyrittäisiin luomaan yhtenäiset rakennetun ympäristön elinkaarimittarit. GBC Finlandin edustajat eivät olleet ehdottamassa kaiken kattavaa ilmastopäästöjen mittaria, vaan jotain sellaista mittarijoukkoa, joilla seurattaisiin sekä ympäristöasioita että vaikutuksia talouteen, terveyteen ja viihtyisyyteen. Kirjoituksessaan he ehdottivat rakennetun ympäristön elinkaarimittareiden sisältävän: ”hiilijalanjäljen ja ympäristön sekä vaikutukset talouteen, asukkaiden terveyteen ja viihtyvyyteen”. Green Building Council Finland on myös itse julkaissut rakennusten elinkaarimittareita, joiden tarkoitus olla työkaluja kiinteistöjohtamisessa: siis joukko asioita, joita seuraamalla rakennusten tiettyjä suorituskykyominaisuuksia voi koittaa seurata ja samalla myös aikojen saatossa kehittää. Taustalla on ajatus, että mitä ei mitata ja seurata, sitä on hankala kehittää. Päästöihin voi vaikuttaa myös verotuksella (esim. kaupallinen lentoliikenne on nykyisin polttoaineverovapaata), mutta verotukselliset vaikutuskeinot eivät ole poissulkevia sen suhteen, että toteumia on myös monessa tapauksessa aiheellista mitata ja seurata hyödyllisillä indikaattoreilla, ovat mittarit sitten kaikenkattavia tai eivät.